lauantai 1. heinäkuuta 2023

Reippaat potut!

Varhaispotut kasvavat ja päivät muuttuvat aktiivisemmiksi. Normaalin leikkimisen ja ulkoilun lisäksi ohjelmaan on kuulunut muun muassa pieniä metsälenkkejä mamin kanssa, pantoihin totuttelua sekä autoilua.


Eilen Pekka Korri kävi testaamassa pennut. Pottujen testit olivat niiden näköiset ja persoonallisuuserot näkyivät testitilanteessa. Oli todella antoisaa nähdä, miten pennut käyttäytyivät ja suhtautuivat asioihin täysin vieraassa tilassa ja tilanteessa. Testi sekä vahvisti omia ajatuksiani pentujen luonteista että opetti niistä uutta. Pekka onnitteli tasaisesta ja hienosta pentueesta. On meillä ihanat tyypit ja heille on nyt päätetty myös ihanat kodit!



Lisäksi pennut saivat viralliset nimet:

Peikkopirtin Hyrskyn Myrskyn (Jussi)
Peikkopirtin Vinksin Vonksin (Timo)
Peikkopirtin Huiskin Haiskin (Tanu)
Peikkopirtin Heikun Keikun (Arielle)
Peikkopirtin Mukkelis Makkelis (Annabelle)
Peikkopirtin Sikin Sokin (Adora)

Peikkopirtin Hyrskyn Myrskyn

Peikkopirtin Vinksin Vonksin

Peikkopirtin Huiskin Haiskin

Peikkopirtin Heikun Keikun

Peikkopirtin Mukkelis Makkelis

Peikkopirtin Sikin Sokin


sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Pentuarkea pottujen kanssa

Pottujen päivät kuluvat paljolti syömisen ja ulkoilun parissa. Kaikki ovat reippaita ja leikit sisarusten kanssa sekä pihalla seikkaileminen ovat parasta ikinä. Pennut ovat kiinnostuneita myös leluista, ja ruokailut sujuvat hienosti rivissä. Vierailijoitakin on käynyt useana päivänä!

Velli maistuu!

Vähän alkaa olla ahdasta...

Annabelle

Timo

Tanu

Adora

Arielle

Jussi

lauantai 10. kesäkuuta 2023

Kolmiviikkoiset potut ja suuri maailma

Varhaispotut täyttivät tiistaina kolme viikkoa, ja joka päivä ne kohtaavat uusia asioita ja näkevät lisää maailmaa.

Ulos on tehty pieniä visiittejä ja samalla on tutustuttu tarkemmin lauman mummoihin. Tuittu ja Hulda nuuskuttelivat pentuja todella rauhallisesti ja ystävällisesti sekä hännät heiluen. Pihalla Tuittukin oli tosi kiinnostunut pennuista, sisällä se on sujuvasti jättänyt ne huomiotta tähän asti.

Ihanaa, että pennuilla on turvallinen perhelauma!

Ulos on siirrytty hissikyydillä mökissä.

Tanu tomerana.

Istumassa Jussi ja Adora, vasemmalla nukkuvat Tanu ja Timo ja oikealla Annabelle ja Arielle.

Jussille (ja muillekin) velli maistuu!

Kaikki viihtyvät myös ihmisen lähellä ja sylissä.

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Kahden viikon potut

 

Koko konkkaronkka: Arielle (vas.), Adora, Timo, Jussi, Tanu ja Annabelle.

Kahden viikon virstapylväs on tuonut mukanaan maailman avartumisen. Pennut ovat hoksanneet jalkansa, joten ryömimisen sijaan kävellään jo melkoista vipellystä mamin luo tissukoille. Ne vaihtavat nukkuessaankin välillä paikkaa ja vieruskaveria. Kaikilla potuilla on silmät jo auenneet ja ne kuulostelevatkin esimerkiksi puhetta ja toisiaan: pentulaatikosta kuuluu haukkua ja murinaa, joten omat äänet ovat löytyneet myös.

Jussi

Tanu

Timo

Adora

Annabelle

Arielle




tiistai 23. toukokuuta 2023

Pikkuperunat ovat nyt viikon vanhoja

Varhaispotuilla nyt viikko eloa takana. Pötkylät ovat kaikki tuplanneet painonsa reilusti ja ovat mallia pikkuiset punkerot.

Tutusteltu ollaan puolin ja toisin, eniten omaan supermamiin.

Rytmi syömiseen ja nukkumiseen on löytynyt, ja Pipsa pääsee jo kevyille lenkeille mukaan metsään liikkumaan ja tuulettumaan. Omien sisarusten kanssa lähekkäin on turvallista nähdä unia.



torstai 18. toukokuuta 2023

Peikkopirtin varhaispotut

Loppi on pitäjänä tunnettu perunoistaan, joten pennut saivat tällä kertaa työnimensä perunalajikkeilta.

Tässä ovat prinsessat Adora, Annabelle ja Arielle!

Adora

Annabelle

Arielle

Tässä ovat maalaispojut Jussi, Tanu ja Timo!

Jussi

Tanu

Timo

Kaikki voivat hyvin ja maito maittaa!


keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Tervetuloa maailmaan, pikkuiset!

 Kuusi mustavalkoista, sievää ja tomeraa pentua on täällä: kolme narttua ja kolme urosta!

Tyytyväinen läjä

Synnytys sujui jouhevasti ja Pipsa huolehtii pennuista hienosti. Pientä jännitystä tiistaiaamuun toi se, että synnytys vaikutti loppuneen ja mami pentuineen vaikutti tyytyväisiltä, vaikka seitsemättä pentua ei kuulunut. Kävimme eläinlääkärissä tarkistuttamassa tilanteen, ja tiineysröntgenissä povattu seitsemäs pentu osoittautui laskuvirheeksi, joten koko köörillä kaikki hyvin.

Nyt keskitymme kuuntelemaan pupsien tuhinaa ja yninää: heillä on paljon asiaa ja mielipiteitä!

perjantai 12. toukokuuta 2023

Odottavan aika on pitkä ja muita kevätkuulumisia

Vappuna juhlittiin Huldan 14v synttäreitä. Mummu on mahtavan pirteä ja reipas, pitkät metsälenkit vapaana kuljetaan joka päivä ja muutoinkin Hulda on arjessa aktiivisesti mukana. Etenkin ruuan laitto tapahtuu aina mummun valvovan silmän alla: vaikka kuulo on heikentynyt, ei nenä petä koskaan!

Kiville kiipeilykin vielä Huldalta onnistuu.

Pipsan massu kasvaa eikä ihmekään: käytiin keskiviikkona tiineysröntgenissä ja masussa asustaa 7 pikkupartista. Takkahuoneeseen laitettiin pentulaatikko ja sinne Pipsan oma peti. Siellä nukkuu Pipsan lisäksi välillä Tuittu ja Huldakin, eli paikka on hyväksi todettu. Odottavan aika on pitkä, mutta  nyt ollaan jo viimeisellä tiineysviikolla. Pipsan vauhti on rauhoittunut ja metsälenkkiä lyhennettiin, iltapäivälle taas lisättiin pieni ylimääräinen lenkki. Pipsan kasvatellessa massuaan on pentujen isä Urho ahkeroinut harrastusrintamalla. Urhosta tuli rally-tokovalio ja luonnetestistä se sai mainiot pisteet +170!

Pipsa-mami

Tuittu asuu päivät pihalla ja hyvä niin, sillä pihaa vartioidessa ja partioidessa kuluu aika nyt, kun treenaamaan ja kisaamaan päästään harvemmin.

Tuittu ja auringonkukat: kesää kohti mennään!


keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Syyspennut 2018 - mitä heille kuuluu nyt?

Tovi on jo vierähtänyt edellisen pentueen syntymästä, ja syyspennut ovat jo 4,5-vuotiaita. Mitä heille kuuluu nyt?

PIPSA (Peikkopirtin Syyssäde) asuu minun luonani Peikkopirtissä. Pipsan päälajit harrastuksissa ovat agility (H2) ja paimennus (PAIM E sekä PAIM 1 ERI x 2), lisäksi se harrastaa TOKOa ja rally-tokoa. Harrastuskaverina Pipsa on aktiivinen, tarkka ja helposti motivoitavissa. Arjessa se rakastaa muun muassa uimista ja metsässä juoksentelua. Pipsa on luustokuvattu terveeksi B/B 0/0 VA0 LTV0 ja sillä on terveet polvet ja silmät. Lisää Pipsasta voit lukea Partacolliet-välilehdeltä.

Pipsa paimentamassa. Kuva: Maiju Livio.

KIDE (Peikkopirtin Syyssuukko) asuu Kuopiossa tyttäreni Veeran ja Valtterin luona, lisäksi sen kaverina majailee kissaherra Elmeri. Kide harrastaa agilityä (SL1, TopTeam 2023) ja TOKOa ja on käynyt jonkin verran myös lampailla. Harrastuskaverina se on vauhdikas ja motivoitunut ja rakastaa yhdessä tekemistä. Harrastusten lisäksi Kiteen lempipuuhiin kuuluvat uiminen ja retkeily. Kide on luustokuvattu terveeksi A/A 0/0 VA0 LTV0 ja sillä on terveet polvet ja silmät. Kiteen menoa voi seurata Instagramissa tilillä @turkkihulmuten.

Kide ja Veera agilitykisoissa. Kuva: Petri Viinikainen.

ULPU (Peikkopirtin Syyssointu) nauttii maalaiskoiran elämästä Annen luona Leiviskässä. Ulpun koirakavereina on bordercollieita. Kesällä Ulpu rakastaa uimista, talvisin pitkät hiihtolenkit ovat mieleisiä. Ulpu on saanut näyttelyistä 2 SERT ja ROP ja se harrastaa rally-tokoa. Ulpu on luustokuvattu terveeksi A/A 0/0 ja sillä on terveet silmät & polvet.

Kesäinen Ulpu. Kuva: Anne Nokelainen.

PYRY (Peikkopirtin Syyshehku) viettää aktiivista kotikoiran elämää Riinan kanssa Haminassa. Pyryn arkeen kuuluu toisinaan vierailut hevostalleilla. Pyry on luustokuvattu A/A & 0/0 ja silmät tutkittu terveeksi. 
Vauhdikas Pyry. Kuva: Jere Jylhä.

BONO (Peikkopirtin Syysleimu) asustaa Lieksassa Liisan ja Timon luona, koirakavereina on kaksi shelttipoitsua. Bono on käynyt näyttelyissä ja hänellä on EE JMVA titteli. Bono harrastaa TOKOa ja rally-tokoa, se on motivoitunut ja innokas treenikaveri. Bono on luustokuvattu terveeksi B/A ja sillä on terveet silmät & polvet.

Komea Bono. Kuva: Liisa Vepsäläinen.

Lisää kuvia:

Bono
Kuva: Liisa Vepsäläinen

Kide
Kuva: Veera Niutanen

Pyry
Kuva: Jere Jylhä

Ulpu
Kuva: Anne Nokelainen

Pipsa
Kuva: Erja Niutanen