perjantai 12. toukokuuta 2023

Odottavan aika on pitkä ja muita kevätkuulumisia

Vappuna juhlittiin Huldan 14v synttäreitä. Mummu on mahtavan pirteä ja reipas, pitkät metsälenkit vapaana kuljetaan joka päivä ja muutoinkin Hulda on arjessa aktiivisesti mukana. Etenkin ruuan laitto tapahtuu aina mummun valvovan silmän alla: vaikka kuulo on heikentynyt, ei nenä petä koskaan!

Kiville kiipeilykin vielä Huldalta onnistuu.

Pipsan massu kasvaa eikä ihmekään: käytiin keskiviikkona tiineysröntgenissä ja masussa asustaa 7 pikkupartista. Takkahuoneeseen laitettiin pentulaatikko ja sinne Pipsan oma peti. Siellä nukkuu Pipsan lisäksi välillä Tuittu ja Huldakin, eli paikka on hyväksi todettu. Odottavan aika on pitkä, mutta  nyt ollaan jo viimeisellä tiineysviikolla. Pipsan vauhti on rauhoittunut ja metsälenkkiä lyhennettiin, iltapäivälle taas lisättiin pieni ylimääräinen lenkki. Pipsan kasvatellessa massuaan on pentujen isä Urho ahkeroinut harrastusrintamalla. Urhosta tuli rally-tokovalio ja luonnetestistä se sai mainiot pisteet +170!

Pipsa-mami

Tuittu asuu päivät pihalla ja hyvä niin, sillä pihaa vartioidessa ja partioidessa kuluu aika nyt, kun treenaamaan ja kisaamaan päästään harvemmin.

Tuittu ja auringonkukat: kesää kohti mennään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.